Tarina siitä, kuinka kaksi hikistä possua juoksi kuusi kilometriä.
Kaverini naapurista houkutteli jo alkuviikosta minua mukaansa urheilemaan. Ensin hänellä oli suunnitelmissa seuraava: juostaan Joutjärvi ympäri (4,5 kilometriä) ja sen jälkeen kunnon kuulatreeni ylävartalolle. Jaksoin jo tuolloin epäillä, näinkö meistä on moiseen koitokseen, mutta sanoin, että olen ehdottomasti mukana.
Itse tapahtumapäivänä sain viestin, jossa ehdotettiin kuulatreenien perumista. Kaverini yliliikkuvat nivelet ovat vaivanneet jo pitkän aikaa, ja taas hänellä oli kipuja, erityisesti ranteessa, joten kuulailu oli syytäkin jättää vähemmälle. Ehdotin, että menemme juoksemaan Kiveriön pikku pururataa ympäri. Siellä voisi tehdä helposti pienen intervallitreenin ja juosta esimerkiksi ylämäet täysiä. Jee! Kaverini sanoi: Ei. Tai katsotaan. Ehkä.
Reippain mielin ja askelin painelimme kävellen pururadalle. Aluksi hölköttelimme rauhallisesti kerran lenkin ympäri. Toisella kierroksella bongasimme vanhat puiset rappuset, jotka piti tietysti pariin kertaan kipittää ylös. Kävelimme pisimmän ylämäen alle ja juoksimme sen täysiä (lue: vähän reippaammin) ylös.
Kolmannella kierroksella kipittelimme taas rappuset (enää kerran) ja hölköttelimme mäen alle. Ja juoksimme taas kovemmin mäen ylös.
Tämän jälkeen keskustelumme litteroituna:
- Ei täällä sitten sadakaan.
- Niin ne lupasi sadetta, mutta ei ole tullut pisaraakaan.
- Ei oo ei. Helvetinmoinen helle.
- Niin on.
- Vähän jo huono olo.
- Niin mullakin. Olispa vettä.
- Aurinko paistaa ja 28-30-asteen helle. Ukkosta ilmassa.
- Vähän hikoiluttaa.
- Lähdetään kotiin.
- JOOOO.
No, sellaset kuusi kilometriä me jaksettiin, hikiset pikku possut!
(Statistiikka: 45min., keskisyke 135, maksimi 185, kulutus 450kcal).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti