perjantai 31. tammikuuta 2014

Flunssa

Nyt se sitten iski: tämän talven ensimmäinen flunssa! Keskiviikkoiltana oli pientä päänsärynpoikasta ilmassa, mutta kävin silti vielä vetäsemässä kevyet kuntopotkunyrkkeilyt. Taas harjoiteltiin aika paljon lyöntitekniikkaa; haluaisin päästä jo pitkästä aikaa taas potkimaan oikein kunnolla :D

Mut tää flunssa. Mä en kestä! Viikonloppu ja kaikkea, eikä pääse treeneihin! Toivottavasti tämä nyt menee ohi ihan vaan nenää niistämällä. Noh, ei mulla ole kyllä kuume-flunssaa ollut kymmeniin vuosiin. Kai se on pakko mennä taas Furatille hakemaan Ginger Teata, jos se helpottais.

Mut siis hei nyyh, ihan tylsää! Ja niiiiisk, atsiuuuuh!


keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Step by step

Vitsit! Eilen oli aivan megahyvä steppitunti Fiiliksessä. Sain maanantaina yhtäkkiä päähäni, että olispa hauska mennä pitkästä aikaa steppailemaan, ja tiistaina kun Fiiliksessä kerran sellainen tunti on tarjolla, niin sinne siis!

Kyseessä oli step 2 -tunti, joka on sopivan haastava, mutta samalla helppo tunti, jos ei ole tullut aikaisemmin tai pitkään aikaan steppailtua. Alussa vedin ihan reteesti, että joo, ei tarvi edes jalkoja tuijottaa - tää tulee mulla ihan selkärangasta, mutta heti kun vietiin liikkeet seuraavalle tasolle, niin huomasi, että eipä oo vähään aikaan laudalle astuttu.. Syke pysyi koko tunnin hyvissä eli suht korkeissa lukemissa :) Tein ihan hulluna, nostin jalkaa, potkaisin, polvi ylös, niin ja kädet kanssa!

Tunnilla oli ihan reippaasti porukkaakin. Liekö tammikuun innostus, vai onko steppi nousemassa uudestaan kansan suosioon? Ehkä Ninan hauskat jutut ja hyvä fiilis, niin ja ihan vaan Fiilis, vetää porukkaa :)

Mut hei, mulla on teille elämää suurempi kysymys!

Onks kenelläkään muulla sellasta ongelmaa, että kun on tunnin stepannut, niin on hirveän vaikeaa astua ihan vaan lattialle? Vähän sama, kuin jos käy uimassa vaikka kilometrin, kun nousee altaasta, niin tuntuu että pitää opetella uudestaan kävelemään. Vai onkohan mulla vaan joku ongelma?

tiistai 28. tammikuuta 2014

Megakuulatreenit

Mun ykkössuosikkitreeniksi on noussut nykyään ehdottomasti maanantai-illan kahvakuula Gentailla. Tämä tunti poikkeaa muitten tunneista sillä, että yleensä n. puoli tuntia tehdään erilaisia liikkeitä isoilla kuulilla ja nostetaan sykettä juoksemalla. Siis mulle se kaikkein pahin ;) Mutta kun mulla on nyt tämä "voita itsesi" kausi menossa, niin just hyvä!

Eilenkin lämppäreitten jälkeen ryhdyttiin tosi toimiin. Tai no, ensin me lämmiteltiin tekemällä n. 10 eri liikettä vähillä toistoilla ja spurttaamalla liikkeitten välissä. Sen jälkeen tehtiin sama setti, mutta 30 toistolla. Nousi aika hyvin hiki pintaan. Liikkeinä oli: yhden käden etuheilautus, tempaus, rinnalleveto, työntö, kyykky, maastaveto, vatsat, askelkyykky, halo ja omeletti (mutta ei tässä järjestyksessä). Omeletti ei suju vieläkään. Vaivaisella 10kg painolla yritin vääntää, mutta kroppa (ja käsi) vaan lähtee mukaan liikkeeseen.. Noooh, jospa mä tässä kevään aikana vielä vahvistun ja toikin alkais onnistua :)

Vaikka noita toistoja oli edelleen aika vähän (noissa käsiliikkeissä siis tehtiin vain 15/käsi), niin isoilla kuulilla tuntui ihan mukavasti. Tosiaan omelettia tein 10kg kuulalla, mutta muissa liikkeissä käytin 12kg tai 14kg kuulaa. Taisin noi maastavedot tehdä 16kg kuulalla.

Eikä tässä vielä kaikki. Tuntia oli vielä tämän rääkin jälkeen 15 minuuttia jäljellä. Se aika käytettiin vähintään yhtä tehokkaasti. Kelloon pistettiin 15 minuuttia aikaa, ja sen aikana piti tehdä 200 tempausta eli 100 tempausta per käsi. Kuulaa sai vaihtaa kevyemmäksi kesken ja putkeen ei sentään tarvinut tehdä tuota 100 toistoa - pääasia oli, että 200 toistoa tulee täyteen. Toistoja tehtiin 10 per käsi ja molempien käsien jälkeen sai laskea kuulan ja ravistella. Eli ihan omaan tahtiin mentiin. Aloitin 12kg kuulalla ja tein sillä ekat 4 kierrosta, eli molemmilla sen 40 toistoa. Sitten vasuri alkoi hiipumaan, niin vaihdoin 10kg kuulaan ja tein sillä 50 toistoa. Viimeisen kierroksen tein sitten taas 12kg kuulalla. Harmi vaan, niin seisoin kelloon nähden selin, enkä oikein pystynyt seuraamaan paljonko aikaa oli aina jäljellä. Kun olin saanut tehtyä noi 200, oli kellossa vielä 3,5 minuuttia jäljellä. Eli olisin ehkä just ja just ehtinyt sittenkin tekemään koko setin 12kg kuulalla. Ehkä. Tempo oli kyllä aika kova.

Tempauksessa on tärkeää, että sen osaa tehdä käyttämättä käsivoimia. Jos tekniikka ei ole hallussa, niin toi 200 on kuolemaksi..

Löytyykös täältä uusia kuulaan hurahtaneita lukijoita? Miten treenit kulkee?

torstai 23. tammikuuta 2014

Salibandy-voitto ja pistetilastot auki

Eilen oli ihan mahtavuutta! Työpaikan salibandy-joukkue on tähän asti ottanut aika rankasti turpaan, mutta eilen oli viimein meidän vuoro voittaa!! Ensimmäinen erä mentiin tasaluvuissa. Toisen erän alussa vastustaja pääsi hetkellisesti niskan päälle, mutta kun viimeiset kymmenen minuuttia oli jäljellä, meidän joukkue meni useamman maalin johtoasemaan. Wuuuuhuuuuuu!

Tiedoksi siis uusille lukijoille, että meidän työpaikan joukkue, johon kuulun, pelaa kortteliliigassa duuni-sarjassa. Itse olen joskus lapsena vähän pelannut, mutta olen siis total looser tuolla saralla. Koska meidän joukkueessa on niin vähän osallistujia, niin olen sitten roikkunut mukana, kun ei noi hyvätkään pelaajat jaksa ihan koko 50 minuuttista juosta :)

Kun mulla on nyt ollut tämä tavoite, että koetan ylittää itseni ja päästä parempiin suorituksiin, niin vein tämän idean sitten tuonne salibandyn puolellekin. Aikaisemmin olin meinaan hieman arkajalka ja pelkäsin ottaa kontaktia. No, pelkään mä vieläkin ottaa kontaktia, mutta eilen mentiin jo vähän parempaan suuntaan. Menin meinaan ihan rohkeasti vaan päälle, häiritsemään ja ottamaan palloa. Sain jopa katkoja aikaiseksi! Lisäksi onnistuin muutamaan otteeseen ottamaan pallon jopa haltuun ja SYÖTTÄMÄÄN. Voitteko kuvitella? Lähdin koko peliin sillä ajatuksella, että aion juosta kuin hullu ja jos en muuta, niin häiritsen vastustajaa kaikilla mahdollisilla tavoilla :D Puolivälissä ajattelin, että nyt loppui arkailu: ollaanhan me nyrkkeilyssäkin harjoiteltu pystypainia, niin en mä nyt ihan pienestä kaadu ;) Olin siis rohkea, minun mittakaavassani. Ja huomattavan rohkea edellisiin peleihin verrattuna.

Hiki oli ihan järkyttävä. Toi on oikeesti tosi raskasta! Juosta suuna päänä ympäri kenttää :) Hölkkää ja spurttia jatkuvasti. Mutta onnistuin niin hyvin, että pääsin pistetilastoihin: syöttöpisteillä! Yhden kerran olin jo itsekin tekemässä maalia, kun pallo lipui jo maaliviivalla, mutta vielä se maalivahti onnistui sen sieltä noukkimaan, samperi! Ensi kerralla avaan kyllä jo noi maalitilastotkin.

Sanoin töissä, että kun nää pelit on ohi, niin me aletaa ottamaa omia vuoroja Energiahallilta. Mun täytyy treenata näitä omia tyyppejä vastaan ja rohkaistua noissa painihommissa. Ensi vuonna mä oon meiän maalitykki! ;)


tiistai 21. tammikuuta 2014

Ihan törkeet kuulatreenit

Ihan törkeen hyvät, tarkennuksena. Olin eilen siis Gentailla kuulaamassa. Siellä on vähän sellanen meininki, että ohjaajasta ja ohjaajan päivästä riippuen tehdään mitä milloinkin: välillä keskitytään vaikkapa jonkin liikkeen tekniikan hiomiseen, joskus tehdään yhtä liikettä pitkiä sarjoja koko tunti, joskus tehdään LC-testi ja joskus... No, juostaan kieli vyön alla ja rehkitään kuin mitkäkin hullut. Eilen oli tuo jälkimmäinen vaihtoehto.

Tämä on mulle yleensä se kaikkein vaikein ja pahin vaihtoehto kuulatunniksi. Sykkeet on koko ajan hirveän korkealla ja kaikkiin lihaksiin koskee, särkee, ei jaksa, ei jaksa. Mutta eilenpä jaksoin! Me tehtiin sellainen "alkulämmittely", aikaa meni sellainen puolisen tuntia:
- yhden käden etuheilautus 12 / 10 / 8 / 6 / 4 (eli ekalla kiekalla 6/käsi jne.)
- rinnalleveto
- tempaus
- maastaveto
- hyvää huomenta
- vatsat
- kyykky.

Ja jokaisen kuulasetin jälkeen juosten tatami ympäri. Tarkennuksena vielä, että siis eka tehtiin etuheilautusta 12kpl, sitten tatami ympäri. Sitten rinnallevetoa 12kpl ja tatami ympäri. Eka kierros näin. Toisella kierroksella 10 etuheilautusta ja tatami ympäri, jnejnejne. Me juostiin siis 35 kertaa tatami ympäri. Koska noi toistomäärät oli noin pieniä kuulan kanssa, niin otin rohkeasti ja tein kaikki muut paitsi tempauksen 16kg kuulalla. Tempaukset tein 12-kiloisella.

Tämän pikku lämppärin ja pienten väliharjoitusten jälkeen ryhdyttiin tekemään long cycleä pareittain tavoitteena tehdä n. 100 toistoa. Kevyemmillä kuulilla treenailevat tekivät tuplakuulilla (=kuulat molemmissa käsissä), mutta me päätettiin uuden kuulakaverini kanssa tehdä 14- ja 16-kiloisilla ja vähän vähemmän toistoja. Tai no, me aloitettiin 12-kiloisella, mutta koska meno oli liian letkeää, niin vaihdettiin tuohon 16-kiloiseen. Josta mä vaihdoin sitten 14-kiloiseen, kun en osaa tekniikkaa vielä liian hyvin, niin vasemmalla kädellä ton 16-kiloisen kanssa meno oli, noh, vähintäänkin kaverini kannalta pelottavaa ;) Ja välissä vedettiin pidemmät setit 12-kiloisilla tuplakuulilla. Laskeskeltiin, että kyllä meillekin tuli yli 50 toistoa helposti kasaan. Aika vaan loppui kesken. Takkikin alkoi olemaan aika tyhjä.

Ihan älyttömän mahtava olo, kun ylittää itsensä ja uskaltaa haastaa itsensä (ja sen kaverinkin)!! Me oltiin niiiiiiin voittajia!

maanantai 20. tammikuuta 2014

Yin yoga

Torstain ja perjantain himmailin. Lauantaiaamuna olikin sitten jo pakko päästä vetämään kunnon treenit. Kuntopotkunyrkkeilyssä riitti intoa ja kuntoa, olisi tehnyt mieli jäädä ton jälkeen vielä kuulaamaankin, mutta liika on liikaa. Maanantaiksi olinkin jo sopinut kuulatreffit uuden tuttavuuden kanssa. Ja lauantaina toinen vielä uudempi tuttavuus kyseli tiistaina nyrkkeilytreeneihin. No onhan se mentävä! Niinpä sunnuntaina piti keksiä jotain kevyempää. Suunnistin Saksalaan Yogarocksiin yin joogaan.

Tekipä kuulkaa hyvää! Yin joogassa sali ei ole aivan niin kuuma, kuin hot joogassa, mutta tuon pakkasen keskellä se tuntui niin ihanan lämmittävältä. Koko keho sai osansa ton puolitoistatuntisen aikana, ja etenkin lauantaina jäykiltä tuntuneet lonkat ja lonkankoukistajat saivat kyytiä. Nyt ei tunnu enää missään!

Yin joogassa asennoissa ollaan pitkään, mutta onneksi suurin osa tehdään lattialla. Mielestäni tuolla tunnilla useimmiten pidemmät venytykset kestivät n. 5 minuuttia (ainakin ohjaaja niin usein sanoi), mutta salin sivujen mukaan asentoa pidetään yin joogassa 2-10 minuuttia. No anyways, enpä ollut pitkään aikaan ollut balancessa, venyttelyssä tai muuallakaan, niin paikat olivat aika jäkissä. Onneksi asennoissa saa ja pitääkin käyttää erilaisia apuvälineitä. Tunnille voi siis osallistua, vaikka kokisikin olevan huonosti venyvää tyyppiä :)

Täytyy yrittää, että kävisi tuolla hot joogassa tai yin joogassa vähintään kerran kuussa. Vaikka tyyristähän se on. Hinnat olivat nousseet viime vuodesta, ja nyt yhdestä kerrasta saa pulittaa jo 16 euroa.. Mutta oli se sen arvosta! Salista poistui uusi ihminen :)

perjantai 17. tammikuuta 2014

Tämän hetken ruoka- ja juomasuosikit

Käykö teille koskaan niin, että voisitte syödä/juoda jotain tiettyjä juttuja joka päivä? Jotkut asiat pysyvät ruokalistalla päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Jotkut taas ovat jotain hetken hurmaa ja viipyvät ruokavaliossa vaikka viikon tai kaksi, korkeintaan pari kuukautta. Tässä mun tämän hetken suosikit (sori pikaräpsäisyt puhelimella):


Kookosvesi. Tämä on edullinen ja käyttökelpoinen yksilö. Maku kaipaa pientä totuttelua, mutta sen jälkeen kovan janon yllättäessä ihan vitsin hyvää! Ja kokeilepa smoothien sekaan, namnam.


Punaiset linssit. Tosi hyvä proteiinin lähde, edullinen, terveellinen ja mitä kaikkea. Oletko jo kokeillut porkkana-linssikeittoa? Helppo ja hyvä lounasvaihtoehto! Ja tässä minusta paras linssiresepti, ihan ääääälyttömään intialaista linssicurrya. Huom! Muista lisätä jogurttikastikkeeseen vähän hunajaa :)


Tummapaahtoinen kahvi. Koska isosisko sitä tarjosi, se oli niin hyvää ja siskon mukaan vielä terveellistä. Isosiskot tietää parhaiten!


Tattarinäkkäriä avokadolla, merisuolalla ja raejuustolla. Sikahyvää!!!! Sopii aamiaiseksi, välipalaksi, lounaaksi ja päivälliseksi (jälkimmäiset vaativat luonnollisesti muutakin lisuketta). Tää on herkkua! Äläkä missään tapauksessa jätä merisuolahippusia pois. Avokado & merisuola on lyömätön yhdistelmä! Kuva ei ole tosin kovin houkutteleva...


Cherry cola zero. Kirsikoiden ystävänä muistutan enemmän keski- ja eteläeurooppalaista. Suomalaiset kun ei ymmärrä hyvän päälle. Nimittäin kirsikanmakuisia tuotteita täältä saa hakemalla hakea. Pari viikkoa sitten mies poikkesi Lidliin ja toi mulle tätä. Osasi kerrankin yllättää mut :)

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Kolme kovaa tuntia

Joskus tämä jumppainnostus lähtee ns. vähän käsistä. Eihän siinä järkeä ole, mutta jos on kivaa, niin... Tulee käytyä vähän liian rankoilla tunneilla ja peräkkäisinä päivinä. Ja kyllä sen sitten saa lihaksissaan tuta!

1. Kuntopotkunyrkkeily
Lauantaina vedin aika kovat treenit Gentailla. Harjoiteltiin erilaisia lyönti- ja väistökuvioita sekä lyömään nopeasti. Lopuksi kunnon sykkeenkohotukset (jos näin ei ollut vielä jollekin käynyt) à la Antti. Eli kauheeta höykyytystä 3 x 2 minuuttia (lyhyillä hengähdystauoilla sentään): ensin lyödään sarja, liikutaan sivulle, vaihtoaskelia, takaisin lyömään, liikutaan toiselle puolelle jne.. Tietysti niin nopeasti kuin pystyy. Vaikka erä tosiaan oli vain tuon 2 minuutin pituinen, niin mulla ainakin sykkeet huiteli ihan varmasti vauhtikestävyysalueella, kevyesti.

2. Pumppi
Jos joku ei ole vielä lukenut postaustani Fiiliksen uudesta pumppisarjasta, ole hyvä ja katso se täältä :) Tällä kertaa en ollut ihan niin rikkipoikki, kun tuolla ensimmäisellä kerralla, mutta en vieläkään pystynyt pitämään painoja ihan koko aikaa käsissä tuon viimeisen jalkabiisin kohdalla. Jaksoin paremmin, mutta on toi ihan helevetin tiukka setti!

3. Kuula
Pumppi ja kuula perättäisinä päivinä? Tell me something I don't know. Ei mitään järkeä! Mutta kun... Öööö.. Teki mieli mennä? Ja onneksi menin! Ensinnäkin a) sain uuden kaverin :). Toisekseen b) oli ihan sairaan hyvät treenit :). Ainut pikku ongelma oli se, että me tehtiin noin puolet tunnista long cycleä tai työntöä, ja olkapäät (tai koko hartiaseutu) oli aika kipeenä pumpista. 10kg painoilla teki tiukkaa, mutta jaksoin kuitenkin. Ylitin kipurajan ;) Hirvee hiki. Seuraavana päivänä olin tooooodella kipeänä. Mutta oli se sen arvosta kuulkaas!

Noitten jälkeen oli ihan jees pitää lepopäivä ;)

maanantai 13. tammikuuta 2014

Herkkulakko

Tiedättehän, että näissä terveyshihhuloinneissa viikonloput ovat aikaa vaaravyöhykkeellä. Herkkuja tursuaa joka puolelta: käyt kylässä, ostoksilla, kahvilassa, (kotona)... Kiusaus on suuri!

Mulla tuon sairastelun jälkeen oli pitkästä aikaa sellainen olo, että mitään herkkuja ei tehnyt yhtään mieli. Minähän en mitään roskaa halua itseeni tunkea! Voi että, miten helppoa oli. Mies rahtasi kotiin sipsiä, karkkia ja vaikka sun mitä - ja mä en ottanut yhtäkään! Ei vaan tehnyt mieli.

No, nuo ajat ovat jo kauas taakse jääneitä. Nyt joutuu pinnistelemään, ettei käsi käy karkkikaapilla. Haastavaa tästä tekee erityisesti se, että tuo miehen rutjake ei syö karkkejaan loppuun, vaan jättää niitä ympäriinsä lojumaan... Sitä paitsi on muutenkin luonnotonta, että ostaa karkkipussin eikä syö sitä kerralla.

Mitä kauemmin pystyy olemaan ilman, sitä vähemmän tekee mieli - vai tekeekö?

Minä olen nyt ollut 2 viikkoa kokonaa ilman herkkuja. Alku oli helppo edellämainituista syistä. Olen kyllä silti sitä mieltä, että mitä kauemmin pystyy olemaan ilman herkkuja, sitä vähemmän niitä tekee mieli. Vielä helpompaa olisi, jos niitä ei edes näkisi (kotona). Mutta kun päähän on iskostanut ajatuksen, että minähän en herkkuja syö, niin parin viikon herkkulakon jälkeen ajatuksetkaan ei pyöri ihan koko ajan suklaan, irtokarkkien, juustojen & viikunahillon äärellä.


Toisaalta, tiedän jo, että luultavasti tuossa parin viikon päästä minulle iskee joku karkin himo. Silloin ei auta muu, kuin hakea irttarit ja syödä kertaistumalla. Sen jälkeen pienet morkkistelut, ja paluu arkeen. Toivottavasti. Tämä on se ratkaiseva hetki: joko olo on huono ja morkkis syvä, jolloin herkuttomuus jatkuu, tai sitten karkkia jää seuraavalle päivälle ja napostelu jatkuu... Positiivista on se, että tiedostan tämän. Ehkä mä onnistun tällä kertaa!

Tämän viikonlopun minä vielä kestin: ei herkkuja. Kerrankin on kivaa, että on maanantai ja pääsee taas tähän arkeen ja töihin, jossa kiusauksia ei ole :)

Tekikös kukaan lupauksia herkkujen suhteen tälle vuodelle? Kuis kulkee? Ja vinkit jakoon! :)

perjantai 10. tammikuuta 2014

Hikiset nyrkkeilytreenit

Oli mahtavaa päästä kuntopotkunyrkkeilemään monen viikon tauon jälkeen! Olipa noita aggressioitakin ehtinyt jo kasautua harteille, ja niitähän sitten purettiin lyömällä. Ah, autuutta!

Tunti aloitettiin perinteisesti rennoilla lyöntiharjoituksilla parin minuutin erin. Nämä on mukavia aloituksia, kun saa itse valita lemppari sarjat, joita haluaa lyödä, tai vaihtoehtoisesti voi harjoitella niitä lyöntejä ja lyöntisarjoja, jotka eivät vielä kulje ihan niin kuin pitäisi.

Lämppäreitten (=kyllä mulla jo hiki valui kolmannessa erässä) jälkeen harjoiteltiin lyömisen ohella väistämistä, mikä on luonnollisesti myös aika oleellinen osa harjoitusta ;)

Ja lopuksi: 3 x 3 minuutin erää (2min tauoilla). Lyödään pelkkiä suoria. Ensimmäinen minuutti tasaisesti 50 sek. ja niin nopeasti kuin pystyy 10 sek, seuraavalli minuuteilla tempo eli nopeasti lyömisen osuus kasvoi aina 10 sek. Toi viimeinen 3 minuutin erä oli jo ihan tuskaa. Taustalla vielä maanantaina työntö-kuulailut, eli olkapäät oli jo ekassa erässä "tulessa". En edes tiennyt, että käsiä voi hapottaa tällä tavalla. Mutta tiedättekö mitä? MÄ EN JÄTTÄNYT KESKEN. Vaikka kuinka sattui, niin mää vaan löin ja löin ja löin. No okei, pari kertaa oli pakko hailauttaa kädet alas, kun ne ei enää kunnolla totellut, mutta sit heti vaan takas lyömään. Ja poskelta, pitkästi.

Kotiin poistuin voittajana. Vitsi, mun treenivuosi on alkanut aivan mahtavasti!!!!

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Kahvakuulaa ja tavoitteita

Päätin toistaiseksi pitäytyä tuolla Lahden Gentain kahvakuulassa. Tiesittehän siis, että Fiiliksessäkin on tarjolla jatkossa kahvakuulailua?!? Lauantaisin, tsekatkaapa verkkosivut. Mutta kuten arvata saattaa, muutama muukin on innokas kahvakuulailija, joten paikat varmaan täyttyvät aika nopeasti - tuolle tunnille on siis ilmoittautuminen, huomhuom! Tuon tuntikuvauksen perusteella päättelin, että tunti sopinee hyvin aloittelijoille, jos siellä keskitytään joka kerta eri liikkeeseen ja tekniikkaan. Totta kai tekniikkatreeni on tärkeää myös kokeneemmalle harrastajalle (kutsuinko mä just itseäni kokeneeksi kahvakuulaajaksi? ;) ), mutta ei sitä jaksa ihan alkeista enää aloittaa.

Loppiaispäivänä fillaroin Gentsulle (pyörällä, koska auto hajosi..) ja tällä kertaa keskityttiin työntöön. Ai saamari, siinä jos jossain saa hartiat ja olkapäät kyytiä. Teimme todella pitkiä sarjoja, joten kuula piti pitää aika pienenä: ensin tehtiin 6 minuuttia töitä, sitten 5, 4, 3, 2 ja 1. Noi kaksi viimeistä sarjaa uskalsin jo ottaa 12kg kuulan, mutta muuten vedin ihan vaan 10kg:lla. Taustalla kun "pikkaisen" kirpaisi vielä edellisen päivän pumppikoitos Fiiliksessä (lue edellinen postaus ja tiedät enemmän; käy tunnilla, ja tiedät mistä puhun). Oli muuten ihan tosi hyvät treenit! Hiki virtasi, kädet tärisi, mutta jaksoin! Ja tiedättekö miksi? Koska mä oon alkanut syömään niin hirveän hyvin (kerron tästä myöhemmin lisää) :D

Samalla vääntäessäni noita pitkiä sarjoja mietin omia treenitavoitteita tälle vuodelle. Yksi tulee ehdottomasti olemaan se, että aion uskaltaa ottaa sen isomman kuulan tai isommat painot. Mä en ymmärrä, miksi se on niin iso kynnyt KOKEILLA! Ketä se haittaa, jos esim. pumpissa se sarjaa jää uupumaan muutaman toiston? (Tosin toi uusi pumppisarja saa kyllä luvan odottaa niitä isompia painoja jonnekin helmikuun loppuun. ;) ) Mut en mä varmaan kuole, jos kokeilen!

Mitä tavoitteita te olette asettaneet tulevalle treenivuodelle?

tiistai 7. tammikuuta 2014

Vuoden ensimmäinen pumppi

Yritin jo lauantaina mennä kokeilemaan Fiilikseen uutta pumppisarjaa, mutta valitettavasti tunti oli täynnä jo jotain varttia ennen tunnin alkua. Näin jälkeen päin, jälkiviisaana, voin todeta, että ONNEKSI! Olo oli kuitenkin vielä hieman hutera, ja suunnitelmissa oli vetää ihan kevyillä painoilla. No, treenailin sitten jotain kotona käsipainojen ja kahvakuulan kanssa, ja ryntäsin sunnuntaina Fiilikseen yli puoli tuntia ennen tunnin alkua :) Kutsukaa hätävarjelun liioitteluksi, mutta en halunnut ottaa mitään riskejä.

Uusi pumppi osoittautui sellaiseksi, että siellä ei paljon kevyet painot auta. Sitä ei voi mitenkään ottaa kevyesti! Olin jo aivan terve, mutta kropalle tuo setti oli todella vaativaa työtä. Enkä edes siinä viimeisessä jalkabiisissä ottanut ollenkaan painoja. Nyt tuntuu edelleen kävellessä siltä, että joku hullu rääkki näille koiville on tehty. Etenkin sisäreidet, auuuuts!! Tässä pumpissa ei siis jalkoja säästellä: askelkyykyillekin on varattu ihan oma kappaleensa. Mulla täris koko kroppa!

Tunti oli ehkä tehokkain pumppi ikinä. Pitkiä taukoja ei ehditty pitämään, liikkeet olivat helppoja ja toistoja tuli ihan kauheasti. Ja tuonne johonkin väliin pitäisi tulla vielä vatsalihassetti? Apua!

Ja entäs ne ojentajat? Nehän kramppasi jo tunnilla.

Fiilikseen on varmaan tullut taas paljon uudenvuodenlupailijoita, jotka saattavat olla jopa ensimmäistä kertaa eläessään pumppailemassa. Ei ole kovin kevyt aloitus tämä uusi sarja. Koittakaa kestää ja muistakaa syödä hyvin ;)

Tsemppiä kaikille treenivuoteen!

perjantai 3. tammikuuta 2014

Vuoden ensimmäinen postaus ja treenit (tietysti)

(Pahoittelen jo etukäteen postauksen inhorealismia. Herkät tyypit, älkää jatkako lukemista.)

Miten teidän joulu, joululoma ja uusi vuosi sujui? Aijaa, hauska kuulla. Meilläpä ei ole ollut yhtä mukavaa. Päästiin nimittäin juuri jouluaattoaamuun kun alkoi tämän perheen sairastelu - ja kas, sehän jatkuu aina vaan! Epäilen rotavirusta tai muuta inhottavaa vatsapöpöä, mutta koska poikakin oksenti vain kerran ja vasta kun vesiripulia oli lasketeltu jo jotain viidettä päivää. Tästä osaankin päätellä, että auvoisa norovirus on vielä tältä talvelta kokematta. No, sitä odotellessa. Pojalla tuo tauti kesti viikon (!). Ja totta kai se tarttui minuunkin. Luulin hetken jo selvinneeni, kun olin pari kolme päivää rohjottanut sohvalla, tuijottanut kattoon ja juonut mehua. Kävin hurja Fiiliksessä ja töissäkin, ihan vain löytääkseni itseni tänään taas sohvanpohjalta.

Että sellainen loma. Ai ihanaa, kaksi viikkoa on kohta oltu ihan vaan kotona neljän seinän sisällä. Tuskin ollenkaan tekisi mieleni mennä ULOS, saati sitten nähdä jotain aikuisia, urheilla, SYÖDÄ. En ole katkera, kunhan sanon. SYÖDÄ. Kunhan tästä selvitään, niin päästään viemään matot pesulaan. Jipii. Eivät ole insinöörit vieläkään kehittäneet vaippaa, joka pitäisi kaiken sisällään, vaikka noittenkin rohjakkeitten maatumiseen kulunnee vuosi jos toinenkin.

Vajaa viikko sitten kaupassa googlailin jotain detox-smoothieohjeita. Ai vitsi, mä olisin niin paljon mieluummin kuluttanut nämä suklaakonvehdeilla ja juustoilla saadut turvotukset esimerkiksi nyrkkeillen, zumbaamalla, spinningissä... Parin päivän mehupaaston jälkeen vaaka näyttää -3kg, olo on heikko ja mieli maassa. Ei tämän näin pitänyt mennä!

Eilen luulin jo olleeni jonkinlaisessa kunnossa. Sellaisessa kunnossa, että uskalsin lähteä töihin (kivaa!!), ja töiden jälkeen Fiilikseen spinning 3 -tunnille (superkivaa!!!). Tavoitteet eivät olleet kovin korkealla ja suunnittelin jo lähtökohtaisesti, että polkisin koko tunnin istualtaan. Meininki oli hyvä ja vähän poltteli polkea kovaa, mutta tyydyin hölkkäilemään ja keskityin ottamaan kevyesti. Mielessä siinti jo tulevat treenit, hehkutukset. Vaan elimistö oli toista mieltä. Illalla vatsa oli jo todella kipeä ja yöllä sain valvoa tuntikausia vatsanväänteiden kanssa. Tänään sitten onkin ollut taas mehupaasto-sohvallamöllöttämis-tylsistyminen.

Ja tämän tarinan opetus on, että on se vaan kuulkaa ihmiset hienoa olla TERVE (siis silloin kun on terve)! Mulla ainakin katosi nyt taas kaikki laihdutan pari kiloa kesäksi -ajatukset. Minä haluan vain olla terve!