sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Juhlia!

Pahoitteluni, hyvät lukijat, muutaman päivän hiljaisuudesta. Meillä on tänään sunnuntaina vietetty pienen miehen 2-vuotissynttäreitä, ja täytyy myöntää, että juhlat ovat vieneet kaiken aikani lisäksi myös energiat. Huhhuh! Onneksi nämä on vaan kerran vuodessa! Ehdin lauantaina sentään Annin step 3 -tunnille, ja sehän oli HYVÄ. Mulle on jostain syystä noi Annin stepin helpompia kuin Ninan, ehkä. Tai sit ne kaksi lautaa vaan pisti mut totaalisen ulapalle :)

Tässä vähän kuvaa, mihin mun viikonloppuni on kulunut. Pikku herra rakastaa Tuomas Veturia, ja toiveissa oli tietysti aiheeseen liittyvä täytekakku. No, yritystä oli ja tulihan siitä ihan ok :) Marsipaanin alle olisi pitänyt vaan jaksaa tehdä vielä joku kreemi. Apuna mulla oli ystäväni, joka on taiteilija, kuvataiteilija, muotoilija, graafikko... En mä siitä varmasti yksin olisi noin hyvää saanut. Ja maku oli myös hyvä, välissä on mustikka- ja vadelmamoussea, namnam!




Huomenna sitten taas ruotuun ja treenien pariin, jes! Tuntuu, ihan kun olisin vaan mässyttänyt ja ryönännyt koko viikonlopun, vaikka todellisuudessa olen raatanut kuin mikäkin kyökkipiika noitten kakkujen ja siivoilujen kanssa. Tulihan sitä tietysti tänään vähän herkuteltua, mutta pitäähän sitä aina välillä, eiks nii?

Viikko alkaa taas maanantaisilla kuntopotkunyrkkeilytreeneillä - toivotaan, että ohjaajat ottaa meistä taas kaikki mehut irti!!

Mitäs te hommailitte viikonloppuna?

1 kommentti:

ana kirjoitti...

Onko tää hienojen kakkujen tekotaito sellainen joka tulee kaikille äideille niin kuin automaattisesti kun lapsi vaikkapa täyttää vuoden tai kaksi? :) Sä olet kyllä taitava!