keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Jotain minusta

Ajattelin, että teille, hyvät lukijani, on tullut jo kyllästymiseen asti näitä samoja jee, siistii, ihq Fiilis, vähänkö hyvä meininki -postauksia. Joo, on kiva urheilla, ei siitä pääse mihinkään, mutta ainakin itse haluan lukiessani blogeja saada joskus välähdyksiä myös itse blogistista. Tämä postaus ei siis ole kirjoitettu vain siksi, että itsestä on kiva puhua vaan ihan vain teitä ajatellen. ;)

Niinpä postaankin teille tänään tällaisen itse kyhätyn 10 faktaa minusta. Näitähän tuskin on missään ikinä ennen ollut. Olen edelläkävijä.

1. Syön arkena aina aamiaisen töissä. Muuten joutuisin laittamaan pojallekin aamiaista, ja siihen olen kertakaikkiaan aivan liian laiska. Niinpä on paljon helpompaa tipauttaa poika päiväkotiin aamiaiselle ja nauttia oma aamupala töissä kaikessa rauhassa.

2. Jos edellisestä / edellisistä postauksista ei ole käynyt ilmi, niin minulla on pian 2 vuotta täyttävä uhmaikäinen, rasavilli poika (tosin isovanhempien mielestä niiiiin kiltti.. joo, paitsi kotona). Ainiin, on mulla aviomieskin. Joskus haaveilen toisesta lapsesta, mutta toistaiseksi olen aika pian laskeutunut pilvilinnoista.

3. Olen ollut kolme vuotta naimisissa. Kaksi ensimmäistä hääpäivää unohdin.

4. Syntymäpäiviä en unohda koskaan (lue: omia syntymäpäiviä). Aviomiehen kanssa olen pitänyt yhtä 11 vuotta, mutta vieläkin tekee vaikeuksia muistaa, oliko hänen syntymäpäivä 28. vai 29.4. Mies laittoi uuteen pyöränlukkooni koodiksi oikean vastauksen.

5. Tykkään rutiineista. Toimitan esimerkiksi kaikki aamuaskareet vuodesta toiseen samassa järjestyksessä.

6. Olen töissä IT-alan yrityksessä. Tosin työskentelen kirjoitushommissa, joten en silti ymmärrä tietokoneista tai palvelimista yhtään enempää kuin sinäkään. Mulle just naurettiin, kun lausuin Java 'jaava' - hei, ei kukaan sano jaaaava! Oh, vähän mä oon dorka.

7. 98% työtovereistani on miehiä, keski-ikä lienee n. 30 vuoden kieppeissä. Täällä kiroillaan aika paljon, vessassa kirjoitellaan sähköposteja, heitetään jotain ihme koodausläppää, juodaan cokista (EI light/zero) ja pelataan NHL:ää (eli änäriä). Kai noi joskus jotain töitäkin tekee ;)

8. Olen opiskellut Helsingin yliopistossa pääaineena suomen kieltä. Opintojen jälkeen työskentelin valtiolla ja väänsin exceleitä reilut neljä vuotta (no, olin äitiyslomallakin välillä). Nykyisessä työssäni olen ollut kohta puoli vuotta.

9. Sivuaineina opiskelin kotimaista kirjallisuutta, viron kieltä ja viestintää. Työkkärin ammatinvalintapsykologille huusin viime kesänä, että miksi yliopistossa ei keskitytä siihen, ettei humanistit opiskele IHAN MITÄ SATTUU. Enhän mä tuu ikinä saamaa mitää järkevää duunia tällasilla hömppäopinnoilla. Puoli vuotta sitten mulla kävi tuuri. Olen ikionnellinen.

10. Mä näytän valokuvissa usein aika tyhmältä.


11. Lempiruokani on jäätelö. Jos ette ole huomanneet.

1 kommentti:

ana kirjoitti...

Ihana Heidi <3