Paluu arkeen ja treeneihin

Päätin jo eilen sitten palata osittain arkeen ja lähteä treenaamaan Fiilikseen. Olihan tänään maanantaina vihdoin aika palata taas kuluttamaan toimiston penkkiäkin ja naputtelemaan näppäimistöä. Ensin ajattelin, että mikäs sen hauskempaa kuin aamutreeni. Ohitin ajatuksen kuitenkin yhteenlaskulla helle+verenpaine+aamu-unisuus=huono treeni. Sen jälkeen kuvittelin auvoisasti, että pumppitreenillä olisi hyvä jatkaa sunnuntai-iltapäivää. Pah. No, spinning 1 on tarpeeksi leppoisa kuumalla ilmalla - käyn vain vähän polkaisemassa, ja voin ainakin sanoa, että olisin treenannut jotain. Tämän sentään pidin, mutta ei se ihan niin mennyt.

Spinning 1 ei ollut kepeä aloitus ollenkaan. Ehkä hellekin sen teki, mutta varmaan myös viime aikainen (jäätelön ynnä muiden herkkujen täyteinen) ruokavalio - hiki virtasi kuin pienellä possulla. En tiedä, hikoileeko sorkkaeläimet oikeasti. Minä hikoilin. 

Jeminan pitämillä tunneilla ei tiedettävästi koskaan pääse helpolla. Ei nytkään. Tunti sisälsi tälle kropalle ja surkeille elintavoille kulahtaneen ihmisen harmiksi esimerkiksi kolmen minuutin rivakan hölkän. Kolme minuuttia kuulostaa lyhyeltä ajalta. Mutta kun korvista tuntuu tursuavan kummitytön 3-vuotissyntymäpäiväkakkua ja välipalana on lisäksi tullut nautittua lohituulihattuja, karkkia ja karjalanpiirakoita, minuutin hölkkäkin on mulle liikaa. Hikoilen. Huohotan. Älisen (ainakin mielessäni).

Ehkä tämän loman oli jo aikakin loppua. Se oli kuitenkin vain kolme minuuttia.