keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Erilaiset kahvakuulatreenit

Kävin eilen tekemässä vähän lihaskuntoa kahvakuulailun merkeissä. Pitkästä aikaa (itse asiassa taitaa olla toinen kerta ns. eläessäni), kun treenattiin maksimipainojen kanssa. Eli ei enää mitään piperrystä 10-12-kiloisilla kuulilla, vaan reilusti isompaa 16-24-kiloista kuulaa kehiin.

Teimme vain muutamia toistoja, ja noissa etuheilautuksissa ja muissa helpoissa pystyikin käyttämään ja tekemään sen 5 toistoa 24-kiloisella. Mutta ei mulla kyllä ihan onnistunut esimerkiksi korkeaveto noilla isoilla. Tekniikka pettää :( Ja rohkeudessakin on toivomisen varaa: tempauksetkin taisin tehdä max. 16-kiloisella, kun pelkäsin niin paljon, että vedän käden yli :D Lisäksi olen tottunut kuulaamaan pikkuisilla kuulilla, niin jo toi kuulan (painavuuden lisäksi) suurempi ympärysmitta tuntui oudolta.

No anyways, hyvät treenit. Hienot rakot sain käsiin ja kaikkea.

Vähän mulla on kyllä ikävä Fiilikseen, yhyy. Tänään on vielä salibandyt ja sitten on parin viikon tauko. Aion mennä AINAKIN zumbaan, muokkaukseen ja spinningiin! Oi, Annin zumba - I miss you, loooove!!!

Ei kommentteja: